Av-kääntäjän asiantuntijuudesta

Kirjoittanut Tiina Holopainen

AV-kääntäjät ovat alkaneet yhä enemmän puhua työstään asiantuntija-ammattina, mikä on aivan oikein. On myös todella hienoa, että toimistoille kääntävät ovat yhdistämässä voimiaan ja vaativat työlleen kohtuullisia ehtoja! Se on olennainen osa asiantuntijuutta, ammattiylpeyttä ja vastuunottoa omasta työstä. On mieltä nostattavaa lukea taistelustanne, ja toivotan teille siihen rohkeutta, uskoa ja sitkeyttä – menestys seuraa perässä. Joukossa on voimaa ja tässä historiallisessa tilanteessa ehkä etenkin vain joukossa.

Nyt kun rauta on kuumaa, kannattaa saman tien takoa muotoonsa muutama muukin AV-kääntämisen kentän vääristymä kuin vain alhaiset palkkiot. Kysymys on nimenomaan meidän AV-kääntäjien aseman nostamisesta vihdoinkin suoritustason työntekijöistä oman alamme asiantuntijoiksi: jos me kääntäjät vastaamme moraalisesti ja ammattieettisesti käännöstemme toimivuudesta, olisi meidän myös määriteltävä ne vähimmäisehdot, joilla tavoiteltuun toimivuuteen päästään. Samoin meidän olisi osattava määritellä käännösten toimivuustavoitteet kussakin tapauksessa. Intuitiivisesti kääntävä voi tehdä loistavaa jälkeä. Kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun toimeksiantaja kyseenalaistaa työskentelymme edellytyksiä, olisi meidän osattava perustella työtämme johdonmukaisesti ja vakuuttavasti. Tässä on kohentamista koko kentällä, vaikka epäkohdat ehkä tällä hetkellä korostuvatkin ”toimistokääntämisen” puolella. Tämä taas johtuu ennen muuta rakenteista, eikä siitä, millaista potentiaalia ja myös tosiasiallista osaamista toimistokääntäjillä on.

Epäkohtien taustalla ovat puutteet AV-kääntämisen koulutuksessa, etenkin täydennyskoulutuksessa ja työhönopastuksessa, sekä tietysti työehdoissa, joihin nyt ollaan puuttumassa. Myös ns. Yhtyneet-kääntäjät joutuvat puolustamaan työehtojaan, kun yhtiöt pyrkivät tekemään AV-kääntäjien asemaa ja siten AV-käännösten laatua heikentäviä ratkaisuja vedoten erilaisiin kannattavuus- ja tehokkuusnäkökohtiin. Ns. toimistokääntäjienkin taistelussa on kyse (AV-)kääntäjän ammatin tunnustamisesta asiantuntija-ammatiksi, joten taistelu on yhteinen.

Haluaisin tuoda kamppailuun omia huomioitani ja mietteitäni kaksikymmentä vuotta TV-kääntäjänä (Yleisradiolla, alussa lyhyen aikaa myös FilmNetillä) toimineena ja lähes viisitoista vuotta TV-tekstittämistä (Turun yliopistossa) opettaneena. Olen itse kulkenut pitkän ja kivisenkin tien AV-kääntäjänä. Käsitykseni työn vaatimuksista olivat kovin pinnalliset aloittaessani alalla, vaikka pyrin mielestäni ottamaan huomioon myös viestimen erityisyyksiä. Oman kokemukseni valossa tähdentäisinkin alalle pyrkivälle: hyväksytty käännösnäyte ei ikävä kyllä ole vielä tae kovinkaan paljosta. Tunne siis vastuusi ammattikuntaa ja palvelemaasi kieliyhteisöä kohtaan. Ota sitkeästi selvää alan edellyttämistä taidoista, normeista ja konventioista. Ota myös huomioon, että suuri osa tuosta tiedosta on yhä ns. hiljaista tietoa, josta pääsee osalliseksi vain kokeneen kääntäjän henkilökohtaisessa ohjauksessa. Seuraa kokeneiden suomentajien tekstityksiä ja pohdi, miten he näyttävät lähestyvän työtään ja miksi. Ja muista, ettei oppiminen lopu koskaan. Mutta aivan ensiksi: valmistu! Se ei nosta palkkioita, mutta itsetuntoa varmasti ja sitä kautta ammattiylpeyttä.

Aloitteleva AV-kääntäjä jää liian usein yksin


Koska AV-käännösalan (täydennys)koulutus sekä työssä saatava opastus on kaikkiaan riittämätöntä, aloittelevat AV-kääntäjät ovat liian usein oman itsensä varassa kehittäessään asiantuntemustaan tällä vaativalla alalla. Liian paljon perusasioita joudutaan nähtävästi yhä oppimaan kantapään kautta. Siten myös kääntäjän kehittyminen on liian usein sen varassa, sattuuko hän itse huomaamaan asioita tai sattuuko joku huomauttamaan niistä. Yleisiä ongelmia näyttää olevan tekstityksen jaottelussa, lukunopeudessa, tekstin viittaussuhteissa, luettavuudessa, tyylin sopivuudessa ohjelman lajityyppiin (esimerkiksi dokumenttien ja asiaohjelmien toimittamisessa suomalaisen yleisön tyylillisiin odotuksiin) sekä fiktiivisissä ohjelmissa tekstityksen muotoilussa toimivaksi dialogiksi (kääntäjän eläytyminen tehtävään). Näitä ongelmia näkyy myös pidempäänkin alalla toimineiden tekstityksissä, vaikken ensisijaisesti epäilisi kenenkään AV-kääntäjän pyrkimystä hyvään laatuun. Yksittäisiä lipsahduksia sattuu inhimillisessä työssä välillä kaikille, eikä kollaus voi olla aukotonta. Sen sijaan mainitun tyyppiset perusasiat voitaisiin saada kohdalleen koulutusta lisäämällä ja systematisoimalla: kehittämällä työhönopastusta ja palautetta sekä tarjoamalla AV-käännösviestinnän täydennyskoulutusta.

Asiantuntijuus tarkoittaa itsenäistä, vastuullista ja kollegiaalista otetta

AV-kääntäjän ammatti on ehdottomasti asiantuntija-ammatti. Asiantuntijuudesta puhuminen on kuitenkin käytännössä usein ongelmallista, puhutaan sitten AV-kääntämisen vaatimista taidoista tai kyvystämme kuvata omaa työtämme. Kuten sanottu, ongelmat eivät johdu pelkästään meistä yksilöistä, vaan rakenteista. Yhtä kaikki ne kuitenkin ilmenevät meidän kääntäjien toiminnassa ja vain me voimme korjata ne. Näyttää myös siltä, että esimerkiksi työehtoihin liittyvät epäkohdat voidaan korjata vain joukkovoimalla. Siksi tulevat neuvottelut ovat suuri tilaisuus, johon mahdollisimman monen olisi nyt hyvä tarttua antamalla tukensa neuvottelijoille.

Työehdot ovat kuitenkin vain yksi puoli asiasta. Asiantuntijuudesta puhuminen on käytännössä ongelmallista myös silloin, jos kääntäjä ei tiedosta asiantuntijuutensa muita puolia (vastuita) riittävästi. Tilannetta kärjistää se, jos toimeksiantajalla on mielestään selvä, joskin väärä käsitys (AV-)kääntämisestä eikä toimeksiantaja tunnusta kääntäjän auktoriteettia oman alansa asioissa. Olkoon niin tai näin, kääntäjä on silti lopulta itse vastuussa siitä, että edellyttää työlleen kohtuullisia suoriutumisehtoja. Huonoihin käytäntöihin alistutaan liian usein: ”Näin tämä kai sitten toimii.” Huonoilla käytännöillä en tarkoita vain kohtuuttoman alhaisia palkkioita, vaan mitä tahansa toimeksiantajan ohjeita tai määräyksiä, joilla puututaan kääntäjän asiantuntemuksen alueelle ja heikennetään mahdollisuuksia suoriutua työstä vastuullisesti.

Tällaisia ovat esimerkiksi tilanteet, joissa kääntäjä suostuu tehtävän vaatiman selvitystyön aikarajoituksiin tai muunlaisiin kohtuuttomiin tehokkuusvaatimuksiin (tietty määrä repliikkejä päivässä tai viikossa, vuorokauden (!) toimitusaika leffakäännökselle). Tai kääntäjä suostuu tekemään ns. kakkoskäännöksiä, kuten itsekin aikoinani FilmNetille kääntäessäni. Tai kääntäjä ei vaadi käyttöönsä kaikkea tarpeellista materiaalia, esimerkiksi sarjan kaikkia osia, riittävän laadukasta materiaalia tai riittäviä lähetyskanava- ja -aikatietoja. Ammattimaisesti toimiva kääntäjä ei myöskään jätä työtään myöhässä eikä varsinkaan myöhästy määräajasta ottamatta hyvissä ajoin yhteyttä toimeksiantajaan. Edelleen ammattimaisen kääntäjän pitäisi osata perustella tekemiään tai ehdottamiaan käännösratkaisuja asiallisesti niin kollaajille, kollattaville kuin toimeksiantajillekin. Tässä on alalla nähtävästikin yhä yleisesti puutteita. Minkäänlaiseen kyykyttämiseen ja pelotteluun ei pidä suostua, vaan kollaukseen ja palautteen antamiseen olisi vihdoin saatava asiantunteva systematiikka. Tämäkin on asia, johon voisi olla tehokkainta puuttua yhteisesti koko ammattikunnan tuella.

Silloin kun (vakituisessa palveluksessa olevien) kääntäjien edellytetään tuottavan viikossa tai päivässä tietty määrä repliikkejä, kääntäminen ymmärretään mekaaniseksi suoritukseksi eikä henkiseksi, luovaksi prosessiksi, josta kääntäjä itse asiantuntevasti vastaa. Kakkoskäännösten tekemiseen suostuessaan taas kääntäjä tulee rikkoneeksi vastuunsa suomen kielen vaalijana: Ensinnäkin indoeurooppalaisiin kieliin perustuvat, valmiiksi ajastetut ja siten valmiiksi jaotellut ruudut estävät kääntäjää tekemästä suomen informaatiorakenteen kannalta toimivia jaotteluratkaisuja – puhumattakaan siitä, että jaottelu ja rytmittäminen ovat AV-kääntäjän työn ytimessä. Toiseksi ykköskielinen käännös aiheuttaa tutkitusti (Jan Pedersenin väitöskirja Scandinavian Subtitling, 2007) interferenssiä kakkoskäännöksiin, yhdenmukaistaa ja latistaa käännöksiä ja siten kielen käyttöä – maksetaan aikakoodien muuttelusta tai ei. Yleensähän siitä ei tietääkseni edes makseta! Kolmanneksi ykköskäännösten ”spottaus” (se, mitä yleensä tekstitetään, mutta myös miten tekstitetään) perustuu usein toiseen periaatteeseen kuin meillä Suomessa on vallalla: tekstittämisen katsotaan palvelevan sekä kuulevia että kuulorajoitteisia, kun taas meillä Suomessa kuulorajoitteisille katsojille on olemassa aivan omat tekstityskäytäntönsä. Ja neljänneksi kakkoskäännösten hyväksyminen ylläpitää käsitystä työn kaavamaisuudesta, yhdenmukaistaa käytäntöjä kielten erityisyyksien kustannuksella ja valmistaa siten tietä AV-kääntäjän työn sisällölliselle köyhtymiselle, ellei peräti koneistamiselle.

Käännöstoimistojen käsitys kielestä ja (AV-)kääntämisestä


AV-kääntäjien tarve on vajaan kahdenkymmenen vuoden aikana kasvanut valtavasti, ja markkinoille on tullut yksityisiä, etenkin kansainvälisiä AV-käännöstoimistoja. Monen käännöstoimiston näkemys kielestä ja (AV-)kääntämisestä on mekaaninen, kuten osa edellä esitetyistä epäkohdistakin osoittaa. Lisäksi kansainväliset toimistot perustavat toimintansa kääntämiseen indoeurooppalaisista kielistä toisiin indoeurooppalaisiin kieliin ja olettavat kaiken pätevän myös käännettäessä suomeen. Mutta toisaalta ei AV-kääntämisen todellista asiantuntemusta ole missään muuallakaan kuin parhaimmillaan AV-kääntäjillä itsellään! Meidän tehtävämme on puolustaa työtämme ja osoittaa, missä kulkee raja. Työkentällä sitä ei tee kukaan muu. Tässä yleisesti huonossa tilanteessa ainoa keino on yhdistyä toisiin kääntäjiin ja käyttää joukkovoimaa, SKTL:n ja Suomen Journalistiliiton tuella. Ainoa toinen taho, josta voimme nähdäkseni odottaa ja edellyttääkin eturistiriidatonta tukea, on koulutus.

Peruskoulutuksessakin paranneltavaa

Nykyinen peruskoulutus on ollut ja on nähtävästikin yhä riittämätöntä AV-kääntäjien lisääntyneeseen tarpeeseen nähden. Monikaan alalla aloittava kääntämistä opiskellut ei voi pitää itseään AV-kääntämisen asiantuntijana, ja toimeksiantajien armoille joutuminen on suuri riski. Periaatteessa kääntäjänkoulutus tarjoaa paljonkin eväitä, mutta syystä tai toisesta monien opiskelijoiden tuntuu olevan vaikea sisäistää niitä. Opettaessani TV-tekstittämistä ja jonkin verran muitakin käännöskursseja olen huomannut, että monet pitkälläkin olevat opiskelijat tahtovat yhä kääntää kieltä eivätkä viestejä. Käännösviestinnän käsitteet voivat olla tuttuja, mutta viestinnällistä ajattelua ei ole sisäistetty eikä sitä osata soveltaa käytäntöön – varsinkaan alalla, jossa verbaalisen aineksen lisäksi lähde/kohdeviesti koostuu kuvista ja ei-verbaalisesta äänimateriaalista. Itsellänikin asiat loksahtivat kunnolla vasta työelämässä, ja varmasti vikaa oli omassa päässäkin, mutta opetuskokemusteni valossa tilanne tuntuu olevan turhan yleinen edelleen. Koulutus ei siis onnistu parhaalla tavalla käännösviestinnällisen saati ammattimaisen otteen välittämisessä. Jos ”peruskääntämisessä” noudatetaan arkinäkemystä, soveltaminen erityisaloille lyhyen AV-käännöskurssin turvin on vaikeaa. Joissakin yliopistoissa AV-kääntämisen opetusta on enemmän, mutta pelkäänpä, että liian moni alalle pyrkivä kääntämistäkin opiskellut tukeutuu aluksi maallikkonäkemykseen (AV-)kääntämisestä. Kohentamisen varaa on vähintäänkin kääntäjän vastuiden tuntemisessa, jos töitä otetaan vastaan vuorokauden toimitusajalla.

Peruskoulutuksessa on siis nähdäkseni kehitettävää, niin yleisessä kuin AV-kääntämisenkin opetuksessa. AV-kääntämisen opetuksen olisi tarjottava riittävän monipuolinen peruspaketti. Peruspaketin avulla opiskelija hahmottaisi, millaisia valmiuksia ammattimainen AV-kääntäminen edellyttää, vaikkei hän aivan kaikkia taitoja vielä hallitsisikaan. Tätä täydennettäisiin täydennyskoulutuksella ja työhönopastuksella. Enää ei ole varaa siihen, että perusasiat ja ammattimainen vastuullisuus opitaan vasta työelämässä ja vasta vuosien saatossa, jos opitaan. Silloin piittaamattomat käännöstoimistot pääsevät edelleen vääristämään kehitystä omista, liiketaloudellisista näkökohdistaan käsin. Kuten olemme nähneet, yksittäiset, alaa ymmärtävät toimistot joutuvat helposti markkinoiden puristuksiin ja jyrätään alle.

Entä muut kuin kääntäjänkoulutuksen saaneet?

Huonoimmat periaatteelliset lähtökohdat AV-alalle on kieltämättä muilla kuin kääntäjänkoulutuksen saaneilla. Tosin on myös niin, että joillakin on koulutustaustasta riippumatta erityisen hyvät (AV-)kääntäjän taipumukset. Silti sekään ei tietenkään tarkoita vielä asiantuntijuutta. Kuten sanottu, itse työ vaatii monikerroksista viestimellistä (audiovisuaalista) hahmotuskykyä viestinnällisen kieli- ja kääntämistaidon lisäksi. Ammatin rajoja on myös osattava puolustaa niin, etteivät asiantuntemattomat pääse mestaroimaan alalla. Kuka juristi sallisi ei-juristien kajoavan työhönsä olennaisesti kuuluviin suoriutumisedellytyksiin? Muilla kuin kääntämistä opiskelleilla on sama vastuu ottaa asioista selvää kuin kääntäjiksi opiskelleilla, mutta keskimäärin heillä on vielä kovempi työ kehittää itsestään alan asiantuntijoita.

Toisin kuin juristin ja monen muun asiantuntija-ammatin ammattinimike, kääntäjän ammattinimike ei ole suojattu. Näin on syytä ollakin ainakin tässä historiallisessa tilanteessa. Kääntäjänkoulutusta ei ole ollut tarjolla vasta kuin runsaat neljäkymmentä vuotta, ja kentällä on paljon itseoppineita kääntäjiä, jotka tekevät työnsä rautaisella, vuosien saatossa kehittyneellä ammattitaidolla. AV-kääntämisen alalla on jopa niin, että AV-tekstittämisen suomalaiset konventiot ja kansainvälisesti katsoen mielestäni erittäin edistynyt lähestymistapa ovat Yleisradion pitkäaikaisten, itseoppineiden suomentajatoimittajien kehittämiä. Kyseessä on nimenomaan viestinnällinen lähestymistapa, vaikkei sitä Yleisradiossa yleisesti siksi nimitetäkään.

Täydennyskoulutuksen ja työhönopastuksen tavoitteista

Kääntäjien perustutkinnossa ei voi tarjota kaiken kattavia opintoja millään kääntämisen erityisalalla. Niinpä painotuksen pitää AV-alallakin olla täydennyskoulutuksessa sekä työhönopastuksessa itse yhtiöissä ja toimistoissa. Asiantuntija-aloilla järjestetään yleisesti opastusta uusille tulokkaille, jotta uusien sukupolvien ammattitaito voitaisiin taata. Niinpä uusille kääntäjillekin ja tarvittaessa myös ”vanhoille” olisi annettava järjestelmällistä ohjausta riittävän kauan. Oikeakielisyysasioiden, tulkinnan ja faktojen oikeellisuuden lisäksi olisi kiinnitettävä enemmän huomiota sellaisiin seikkoihin kuin rytmitys (tekstityksen ja kuvan vuorovaikutus, lukunopeus), tekstityksen toimivuus tekstinä (jaottelu, viittaussuhteet ja muu tekstuaalisuus, ilmaisun luontevuus, luettavuus, napakkuus), tekstityksen toimivuus tekstilajina, esimerkiksi asiatekstinä tai dialogina, ja myös tyylin sopivuus koko ohjelman/elokuvan tyyliin.

Koulutuksen ja opastuksen tulisi vahvistaa kääntäjän viestinnällistä ajattelua. AV-kääntämisessä tämä tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että kääntäjä hahmottaa lähdeviestikseen koko ohjelman/elokuvan (ohjaajan tulkinnan verbaalisesta aineksesta) ja näkökulmakseen vastaanottajan: miten tekstitys, kuva ja ääni yhdessä palvelevat ohjelman seuraamista ja siihen eläytymistä kussakin tapauksessa? Kääntäjän pitäisi siis irrottautua siitä kapeasta näkökulmasta, että tekstittäminen olisi ensisijaisesti ohjelman/elokuvan (senhetkisen) puheen tiivistämistä.