Oopperakääntäminen

Av-kääntämiseen kuuluu muutama kapea erikoisala, joita suuri yleisö ei usein tule ajatelleeksi edes kaikille tuttujen tv-repliikkien vertaa. Näistä yksi on oopperakääntäminen. Jo melkein kolmenkymmenen vuoden ajan oopperakävijöiden taidenautintoa on helpottanut se, että näytökset tekstitetään reaaliajassa. Yleisön ei siis tarvitse ymmärtää laulettua vierasta kieltä saati tihrustaa librettoa pimeässä salissa, vaan aarian sisällön voi lukaista lavan yläpuolelta tekstitystaululta. Suomen kansallisoopperassa on tekstitys vieläpä ruotsiksi ja englanniksikin.

Suomalaiset ovat tottuneita lukemaan tv-repliikkejä, ja niinpä oopperatekstityksetkin noudattavat meillä muodoltaan pitkälti niitä. Erilainen ympäristö ja elävä esitys asettavat kuitenkin oopperatekstitykselle televisiosta poikkeavia vaatimuksia. Konkreettisin on tietysti valtava ero koossa ja mittasuhteissa. Kun televisiota katsotaan useimmiten muutaman metrin päästä, on oopperakatsojan ja tekstitystaulun välillä lyhimmilläänkin monta kymmentä metriä. Katsojan on erikseen kallistettava päätään nähdäkseen korkeuksissa killuvat tekstit, mikä on vaivalloista verrattuna saumattomasti yhdellä silmäyksellä hahmotettavaan tv-ruutuun. Tämä kaikki on otettava huomioon tekstin sisällössä ja lukunopeudessa. Oopperaan tullaan ensisijaisesti kuuntelemaan ja katsomaan lavalle, ei niinkään lukemaan.

Toisenlaisia haasteita tuo kunkin produktion käytännön toteutus. Vaikka lähtöteksti on oopperassa aina sama, ohjaus on joka kerta uusi ja erilainen eikä aina noudata librettoa ja esitysohjeita kovinkaan kuuliaisesti. Esimerkiksi Mozartin Don Giovannissa Don Giovanni kuvailee palvelijansa Leporellon pukeutuneen pitkään takkiin ja sulkahattuun. Olen kuitenkin tekstittänyt useammankin version Don Giovannista, joissa Leporellon vaatetus ei ole vastannut alkutekstiä. Suomenkielisen repliikin sisältöä on siis pitänyt muokata puvustuksen ehdoilla, jotta yleisö ei putoa kärryiltä. Modernit ja monet muut perinteistä poikkeavat ohjaukset tietävät kääntäjälle sanavalinnoissa melkoista tyylitasapainoilua: alun perin Verdin Naamiohuvien Amelia on kreivin lemmitty tai rakastajatar, mutta koska kansallisoopperan ohjaus teki kreivistä mediakeisarin, tuli Ameliastakin salarakas. Toisaalta oopperarepliikeissä ovat paikallaan monet sellaiset sanat, joita ei muualla juurikaan näe, aina raivottaresta komtuuriin ja ruojasta rykmentinrumpaliin.

Moni kokematon oopperakävijä ihmettelee, miksei oopperassa tekstitetä kaikkea. Siihen on parikin syytä. Ensinnäkin libretossa on useimmiten valtavasti toistoa: laulaja toistelee ja hokee samaa asiaa yhä uudelleen. Jos taululla toistuisi sama teksti kolme tai neljäkin kertaa peräkkäin, se alkaisi nopeasti turhauttaa katsojaa. Kun asia on ensimmäisellä kerralla tehty repliikissä selväksi, yleisö voi loppuaarian ajaksi keskittyä musiikista nauttimiseen.

Usein ilman tekstitystä jää myös ensemble-kohtaus eli tilanne, jossa ryhmä solisteja laulaa yhtä aikaa eri tekstejä (ja kuoro mahdollisesti vielä omaansa taustalla). Tekstitys on tarpeeton, koska alkuperäiskielinenkään yleisö ei saisi selvää päällekkäin lauletuista teksteistä, joiden sisältö sitä paitsi ei käytännössä koskaan kuljeta juonta eteenpäin. Lisäksi kääntäjällä ei ole valtaa nostaa yhtä solistia muita tärkeämmäksi tekstittämällä hänen tekstinsä, elleivät ohjaajan ratkaisut sitten selvästi erota solistia muista.

Toinen merkittävä ero tv-kääntäjän ja oopperakääntäjän työssä on se, että oopperan repliikkejä ei voi ajastaa etukäteen ja panna sitten pyörimään itsekseen näytöksen alkaessa, vaan repliikit tekstitetään itse jokaisessa esityksessä. Ooppera on elävä esitys, eikä koskaan voi tietää, millaiseen tempoon kapellimestari kunakin iltana päätyy. Pienikin hidastus kertautuisi etukäteen ajastetuissa repliikeissä lopulta sietämättömäksi viiveeksi. Lisäksi elävässä esityksessä aina sattuu ja tapahtuu: milloin solisti unohtaa tulla lavalle, milloin eivät vuorosanat muistu mieleen. Teksti ei voi tietenkään ilmestyä taululle, jos kukaan ei laula.

Miten näytös sitten käytännössä tekstitetään? Tekstittäjä istuu yleensä yleisöpermannon takana omassa kopissaan, josta on ikkuna saliin. Joissakin paikoissa tekstittäjän työpiste on permannolla viimeisten katsomorivien keskellä. Jos käytössä on oma tekstityskoppi, ääni tulee sinne kaiuttimista, ja tekstittäjäkin saa rauhassa sadatella ääneen virheitään tai vaikka laulaa mukana. Salin puolella äänen kuulee suoraan, mutta toisaalta on oltava hiljaa ja häiritsemättä yleisöä. Tekstittäjän työväline on tietokone, jossa on tekstitysohjelmisto. Toinen tärkeä apu on repliikeistä otettu tuloste, johon voi merkata erityisen vaikeisiin kohtiin itselleen muistivinkkejä (joskus solisti esimerkiksi aloittaa laulamisen jo lavan takaa eikä tekstittäjä näe häntä ollenkaan). Toisella silmällä tekstittäjä siis seuraa tulosteesta, missä mennään ja kuka laulaa seuraavaksi, toisella silmällä hän vilkuilee kapellimestaria ja lavan tapahtumia. Repliikit painetaan taululle ja pois yleensä tavallisella hiiren napilla. Tekstitysohjelmistojakin on pari erilaista, tosin periaate on kaikissa sama.

Elävän esityksen tekstittäminen vaatiikin siis tekstittäjältä rautaista keskittymiskykyä. Mistään epäoleellisesta ei saa häiriintyä, mutta toisaalta oleelliset asiat on mieluiten aavistettava etukäteen. Lisäksi on jaksettava tietysti katsoa sama teos illasta toiseen, joskus kymmeniä kertoja. Jokaisessa produktiossa onkin yleensä kääntäjä-tekstittäjän lisäksi kakkostekstittäjä, joka on jakamassa tekstitettävien näytösten taakkaa. Tekstittäjät voivat myös hätätapauksessa hypätä toistensa tilalle, jos jompikumpi esimerkiksi sairastuu. Lisäksi kääntäjä-tekstittäjä saa kollegaltaan palautetta käännöksestä, mikä on av-kääntäjälle valitettavan harvinaista herkkua. Oman lusikkansa kansallisoopperan soppaan tuovat vielä ruotsintaja ja englannintaja, jotka tekevät omat käännöksensä suomenkielisten repliikkien pohjalta tiiviissä yhteistyössä suomentajan kanssa. Käännösten on noudatettava suomenkielisten repliikkien sisältöä ja muotoa orjallisesti, sillä yleisön on todettu häiriintyvän, jos eroja on. Kielitaitoinen katsoja kun lukee usein huomaamattaan taululla yhtä aikaa näkyvät kaikki kolme repliikkiä.

Oopperakääntäjä on av-kääntäjäksi siinäkin mielessä harvinaisessa tilanteessa, että hän tekee ryhmätyötä kollegojensa kanssa ja on vuorovaikutuksessa muihin saman teoksen parissa työskenteleviin. Ohjaaja ottaa usein kantaa käännökseen, ja toisaalta kääntäjä voi alkutekstin asiantuntijana tarjota ohjaajalle apua monitulkintaisissa kohdissa. Oopperakääntämistä tutkinut Riitta Virkkunen käyttää käsitettä moniäänisyys: käännös on yksi sävel oopperaproduktion kuvainnollisessa soinnussa.

Ennen kaikkea oopperatekstitys on yleisöpalvelua. Sen tarkoitus on tehdä oopperanäytöksestä nauttimisesta helppoa ja tehdä elämys monipuolisemmaksi. Jos yleisö lähtee kotiin vaikuttuneena ja virkistyneenä, on oopperakääntäjäkin iloinen.

Teksti: Laura Ruuttunen