Minkä puolesta suomalaiset av-kääntäjät taistelevat?

Lauri Mäkelä
Julkaistu 6.7.2013



Suomalaisten av-kääntäjien ammattikunta on suhteellisen pieni, muutaman sadan ihmisen suuruinen joukko, joka kääntää vieraskielisten tv-ohjelmien, dvd- ja Blu-ray-julkaisujen, teatterielokuvien, oopperoiden, videopelien ja muiden kuvaa ja ääntä yhdistävien tuotosten sisällön tiiviiksi ja helppolukuiseksi tekstitykseksi suomen- ja ruotsinkieliselle kotimaiselle yleisölle (tai tarvittaessa kotimaisilla kielillä tuotettuja ohjelmia jollekin vieraalle kielelle). Av-kääntäjiin voidaan lukea myös ohjelmatekstitysten tuottajat, joiden käsistä syntyvät kuulovammaisille ja esimerkiksi kielitaitoaan harjoittaville maahanmuuttajille tarkoitetut tv-ohjelmien kuvailevat ruututekstit, joissa kieli on sama kuin ohjelmassa alun perinkin.

Suomessa ammattikunnan perinteet ovat syntyneet 1960-luvulla, jolloin tv-lähetyksissä alkoi näkyä ulkomaista ja vieraskielistä tarjontaa. Heti alusta alkaen tekstityksen tavoitteena on ollut välittää ohjelman olennaisin sisältö napakasti ja huomaamattomasti katsojalle, joka ei ymmärrä alkukieltä lainkaan tai ei ainakaan niin hyvin, että pystyisi seuraamaan ohjelmaa ilman tekstityksen tukea. Ruudun alareunan kahteen riviin ei millään mahdu kaikkea ohjelmassa sanottua, joten hyvän kielitaidon lisäksi kääntäjältä vaaditaan luovaa tiivistämis- ja muokkauskykyä.

Usein kuulee sanottavan, ettei katsoja mielestään tarvitse tekstitystä, vaan pärjää hyvin kielitaitonsa varassa, mutta totuus on usein toinen, jos tekstitys syystä tai toisesta yllättäen puuttuukin. Av-kääntäjien blogissa kirjoitettiin aiemmin Tiina Tuomisen tutkimuksesta (http://av-kaantajat.blogspot.fi/2013/02/kuka-kaipaa-tekstitysta.html), jossa selvitettiin tekstitysten tarpeellisuutta ja katsojien subjektiivista käsitystä niiden tarpeellisuudesta. Tulokset kertovat selvästi, että televisioruudun tai valkokankaan alareunassa vilkkuvia merkkejä seurataan jopa tiedostamatta ja että ilman niitä huomattava osa seurattavan ohjelman sisällöstä voi jäädä ymmärtämättä. Toki on olemassa paljon sellaisiakin katsojia, joiden kielitaito tekee tekstityksen tarpeettomaksi juuri heille, mutta moni muu on edelleen tekstien varassa – tai armoilla, kuten on nykyään valitettavan yleistä.


Suomessa laadukkaan tekstityksen perustana on ollut suoraan ohjelman sisällön ja alkukielen perusteella laadittu suomennos tai ruotsinnos, joka välittää kaiken ohjelman seuraamisen kannalta olennaisen idiomaattisesti ja helppolukuisesti. Historiallisista syistä nämä käytännöt ovat muotoutuneet ensin Yleisradiossa ja sittemmin myös MTV Oy:ssa, joka vuoden 2012 syksyyn asti käytti omia freelancekääntäjiään ja noudatti heitä koskevaa Yhtyneet-työehtosopimusta.

Edellä mainitun, nykyään Yleen rajoittuvan "turva-alueen" ulkopuolelle on 1990-luvulta lähtien syntynyt ja levinnyt useita av-käännöstoimistoja, jotka laajentuessaan ja suurempiin toimijoihin sulautuessaan ovat ottaneet käyttöön kansakuntien ja kielialueiden rajat ylittäviä käytäntöjä käännöstyön virtaviivaistamiseksi ja halventamiseksi. Työtapojen erilaisuuteen ja hajautumiseen ovat osaltaan vaikuttaneet myös asiakkaiden kirjavat käytännöt, jotka ovat syrjäyttäneet suomalaisille televisionkatsojille tutuiksi tulleet normit.

 

Markkinataloudessa on ymmärrettävää, että tuotteen tarjoaja pyrkii karsimaan pois kaikki ylimääräiset valmistuskustannukset. Av-käännösalalla se on tarkoittanut käytännössä toimistojen kanssa yhteistyötä tekevien kääntäjien palkkioiden junnaamista paikallaan yksinkertaisten indeksikorotustenkin jäljessä. Lisätehoa on haettu ja saatukin kehittyvästä teknologiasta, joka on internetin ja tekstitysohjelmistojen myötä jonkin verran helpottanutkin av-kääntäjän työtä. Helpotusta ei ole kuitenkaan tullut läheskään niin paljon, että toimistojen alhaiset palkkiot voisi selittää huimasti nopeutuneella työtahdilla. Eikä pidä unohtaa sitä, että kehitys on vähentänyt käännöstoimistojen kuluja huomattavasti. Kymmenentuhannen euron hintaluokassa olevan editointityöaseman sijaan työ voidaan nykyään tehdä noin kahdentuhannen euron ohjelmistolla ja tavallisella tietokoneella, yleensä freekääntäjän tiloissa ja kustannuksella. Toimiston asiakkaalta laskuttamasta hinnasta kääntäjälle palautuu tyypillisesti alle puolet ja pahimmillaan alle kolmannes, vaikka kauppaa käydään nimenomaan kääntäjien hengentuotoksilla.

Ostaja puolestaan etsii yleensä halvimman vaihtoehdon, vaikka laadullakin saattaa joissain tapauksissa olla jotain merkitystä. Yleensä kuitenkin etsitään sitä kuuluisaa "hyvää ja halpaa", joka on todellisuudessa melkoinen harvinaisuus millä tahansa alalla. Syitä halpojen tekstitysten huonoon laatuun on monia, tärkeimpinä kääntäjien huono palkkiotaso ja siihen liittyvä pakko- ja näennäisyrittäjyys sekä vierailta kielialueilta tuodut ja tekstitystyöhön huonosti sopivat työtavat, jotka sotivat av-kääntämisen perusperiaatteita vastaan ja sivuuttavat sen ammattitaidon ja koulutustason, joita laadukas av-käännöstyö edellyttää. Palkkiokurimuksesta on kirjoitettu av-kääntäjien blogissa, verkkosivustolla ja muuallakin paljon, mutta seuraavissa kappaleissa kerrotaan lyhyesti laajalle levinneistä työtavoista, jotka ovat jo vuosia heikentäneet suomalaisten tekstitysten laatua ja vaikuttaneet kielteisesti myös muiden Pohjoismaiden ja muidenkin tekstitysmaiden tekstityksiin ja av-kääntäjien työoloihin.

Jo pitkään on ollut käytössä niin kutsuttu kakkoskäännösmenetelmä, jossa suomalainen av-kääntäjä laatii oman käännöksensä ulkomailla valmiiksi tehdyn, vieraskielisen tekstityskäännöksen päälle. Vieraskielisen käännöksen repliikit on myös ajastettu valmiiksi eli ne ilmestyvät ruutuun ja poistuvat näkyvistä vieraan kielen rytmin mukaisesti. Pohjana käytettävän käännöksen kieli voi olla ruotsi, hollanti, romania tai moni muu vieras kieli – eikä näidenkään yhtä lailla kiireessä ja kehnoa korvausta vastaan tehtyjen käännösten laatu ole läheskään aina moitteetonta. Tätä menetelmää käyttämällä on hyvin vaikeaa välttää interferenssiä eli alkukielen vaikutusta, joka näkyy "valmiista" suomenkielisestä tekstityksestä epäidiomaattisina rakenteina ja sananvalintoina. Toisin sanoen pohjalla oleva vieras kieli tekee suomenkielisestä tekstistä väkisinkin kömpelöä. Taitavankin kääntäjän on varottava vieraan kielen sudenkuoppia jo silloin, kun työtä ei ole häiritsemässä toisella kielellä laadittu käännös. Kahden vieraan kielen pohjalta kääntäminen vaikeuttaa tehtävää entisestään.

Suomi eroaa oikeastaan kaikista muista kielistä niin paljon, että rakenteiden erilaisuus aiheuttaa ongelmia kielellisten valintojen lisäksi myös ajastuksen suhteen. Kääntäjän ei välttämättä edes oleteta osaavan kakkoskäännöksen pohjana olevan käännöksen kieltä, vaan tarkoituksena on ainoastaan käyttää valmista käännöstä ajastuspohjana. Tällöin vieraskielinen käännös ei sinällään vaikuta suomennokseen, mutta suomentaja on edelleen sen rakenteita seuraavan ajastuksen vanki ja joutuu aika ajoin tyytymään epäsuomalaisiin ilmaisuihin.

Kakkoskäännöksiäkin huomattavasti haitallisempi työkalu on English Master Template- eli EMT-tiedosto, joka sekin on teoriassa eräänlainen kakkoskäännöspohja. Käytännössä EMT-tiedosto koostuu käännettävänä olevan ohjelman alkukielisistä repliikeistä, joihin on koottu aivan kaikki mahdollinen ohjelmassa sanottu – ja myös näkyvä – merkityksettömiä huudahduksia ja kuvassa hetken vilahtavia, juoneen kuulumattomia kylttejä myöten. Käännöstoimistojen sääntöjen mukaan EMT-tiedostojen päälle "kääntävä" av-kääntäjä ei yleensä edes saa kajota repliikkien sisältöön, järjestykseen eikä lukumäärään, vaan kaikki on kieltä lukuun ottamatta säilytettävä täsmälleen alkuperäisessä muodossa. Näin syntyy varsinkin dvd- ja Blu-ray-levityksessä usein nähtäviä tekstityksiä, joissa repliikit vilahtavat ruudussa pahimmillaan alle sekunnin ajan; näin silloinkin, kun repliikki koostuu kahdesta pitkästä rivistä ja vaatii todellisuudessa lukuaikaa keskimäärin 5–7 sekuntia. Kahden tunnin mittaiseen pitkään elokuvan repliikkejä voi EMT-menetelmällä tulla jopa yli 2 000, kun alusta asti ilman häiritsevää pohjaa suomentamalla ammattitaitoinen kääntäjä saisi aikaan luultavasti ainakin puolet vähemmän repliikkejä, jotka ehtii lukea, ymmärtää ja sisäistää.

 

Edellä mainittujen, käännöstyöhön elimellisesti liittyvien tekijöiden lisäksi tekstitysten heikkenevään laatuun vaikuttaa myös se, että jatkuvien sarjojen jaksot jaetaan usein monelle eri kääntäjälle yhdenkin tuotantokauden aikana. Tällöin tekstitykseen ei synny minkäänlaista jatkumoa eikä yhtenäisyyttä, elleivät saman sarjan eri kääntäjät pidä tiiviisti yhteyttä, mikä on pikemminkin poikkeus kuin sääntö. Lopputuloksena on sillisalaatti, jossa muun muassa teitittely, henkilöhahmojen nimet ja nimitykset ja juonen kannalta olennaiset yksityiskohdat saattavat vaihdella jaksosta toiseen. Tekstitykseen tukeutuva katsoja jää pahimmassa tapauksessa ihmettelemään tapahtumien kulkua nimenomaan tekstityksen takia, vaikka sen pitäisi helpottaa ja parantaa katsomiskokemusta.

Tv-kanavat, suoratoistopalvelut, dvd- ja Blu-ray-julkaisijat, pelitalot ja muut tekstityksiä ja av-käännöksiä ostavat asiakkaat eivät läheskään aina itse ole erityisen hyvin perillä siitä, mikä av-käännös on ja miten hyvän ja huonon av-käännöksen erottaa toisistaan. Valitettavasti eron huomaaminen ja toteaminen jää aivan liian usein varsinaisen loppukäyttäjän eli katsojan (tai esimerkiksi videopelin pelaajan) kontolle. Siinä vaiheessa on tavallaan jo myöhäistä, vaikkei silloinkaan kannata heittää kirvestä kaivoon. Maksavan asiakkaan antama tiukka mutta asiallinen palaute otetaan yrityksissä vakavasti varsinkin, jos palautteita tulee runsaasti. Malliesimerkki on The Pacific: Tyynenmeren taistelutoverit -suursarjan Blu-ray-käännöksen kohtalo; ensi yrittämällä jälki oli niin surkeaa, epäidiomaattista ja suorastaan räikeän väärää kieltä, että närkästyneen palautteen tulva pakotti levittäjän teettämään uuden, asianmukaisen tekstityksen.

Suomen av-kääntäjien suuri enemmistö on jo vuosien ajan taistellut järkevien työehtojen ja -tapojen puolesta monikansallisten tekstitysyritysten polkuhintoja ja suomalaisiin tekstitysperinteisiin ja -käytäntöihin sopimattomia työtapoja vastaan. Kääntäjä on tämän kaiken myllerryksen keskellä heikoimmassa asemassa, sillä työn virtaviivaistamisen tuomista säästöistä oikeastaan mitään ei ole ohjautunut työntekijöiden taskuun, vaan kulurakenteiden muutos on lihottanut lähes yksinomaan käännöstoimistoja. Niiden tavoitteena tuntuu olevan yliopistotasolla koulutettavan asiantuntija-ammatin muuttaminen työksi, jonka tekijöistä suuri osa taitaa sen edellytykset vain pintapuolisesti. Ammattitaidon salat säilyvät vain harvoilla ja valituilla, jolloin liukuhihnan ääressä istuvia massoja on helppo ohjailla. Makkaratehtaalta saa tasaista laatua, mutta se laatu on kaukana siitä, mihin katsojat ovat aikoinaan tottuneet ja jonka he edelleen ansaitsevat rahojensa vastineeksi.

Miksi kehityksen kulkua ja uusia työtapoja pitää vastustaa? Surkean palkkiokehityksen vastustamisen syyt ovat varmasti itsestään selvät, mutta onko kaikki muu pelkkää vanhanaikaista muutosvastarintaa? Jos äidinkielen vaaliminen ja niin syntyperäisten suomalaisten kuin maahanmuuttajienkin kielitaidon kehittäminen on vanhanaikaista, niin siinä tapauksessa on kyse muutosvastarinnasta. Jos laadun vaaliminen ja hyväksi havaittujen, edelleen toimivien työtapojen pelastaminen on vanhanaikaista, kyse on vanhakantaisuudesta. Kielitaidon, laadun ja perinteiden suojeleminen saattaa kuulostaa ylevältä haihattelulta, mutta liossa on satojen ihmisten koulutus, johon on toistaiseksi panostettu paljon yliopistotasolla. Jos kehitys jatkuu nykyisellään, on syytä vakavasti harkita, mitä mieltä on kouluttaa uusia kääntäjiä alalle, jossa heidän koulutuksellaan ei ole käyttöä. Liossa on myös ammattitaito, joita sadat ihmiset ovat vuosikymmenten aikana kartuttaneet ja hioneet. Tämän koulutuksen ja ammattitaidon hedelmien avulla suomalaiset ovat oppineet lukemaan, kirjoittamaan ja puhumaan vieraita kieliä.

Av-kääntäjien, käännöstoimistojen ja niiltä av-käännöksiä ostavien toimijoiden lisäksi avainasemassa ovat asiakkaat eli katsojat. Heidän oikeutensa ja jopa velvollisuutensa on vaatia parempaa, arvostella huonoa laatua ja tehdä luokattomia tekstityksiä lähettäville tahoille selväksi, että huonoon laatuun ollaan tyytymättömiä. Koska av-käännöstoimistoille ja niiden asiakkaille tärkeintä on luonnollisesti raha, uhka rahavirtojen kutistumisesta on varmin tapa ajaa muutosta, jolla tavoitellaan järkeviä työehtoja ja -tapoja ammattitaitoisille ja koulutetuille kääntäjille. Samalla turvataan myös laadukkaan tekstitysperinteen jatkuminen tulevienkin sukupolvien iloksi ja hyödyksi.