Dubbauskääntäminen

Valtaosa tv-ohjelmista ja elokuvista käännetään Suomessa tekstittämällä, jolloin teoksen alkuperäinen ääniraita säilyy ennallaan. Pienempi, mutta silti huomattava osa niistä kuitenkin jälkiäänitetään, joko selostamalla tai dubbaamalla. Tämän artikkelin tarkoitus on hieman valottaa dubbauskäännösten syntyprosessia omien kokemusteni pohjalta.

Koska monet peruskäsitteistä ja työvaiheista ovat samoja tai samankaltaisia tekstittämisen kanssa, en kertaa niitä tässä, vaan käsittelen aihetta sillä oletuksella, että lukijalla on jonkinlaiset pohjatiedot tekstityskäännöksen syntyvaiheista ja tekstittäjälle tärkeistä ominaisuuksista. Monilta osin artikkeli kertookin nimenomaan siitä, miten dubbauskääntäminen eroaa tekstittämisestä. Mikäli lukijan sivistyksessä kuitenkin on juuri tekstityksen perusteiden kokoinen aukko, syytä huoleen ei ole, sillä näiltä samaisilta sivuilta löytyy mainio artikkeli juuri siitä aiheesta.

Mitä dubbauskäsikirjoitukseen tulee?

Kuten nimestäkin voi päätellä, dubbauskäsikirjoitus on ohjaajalle ja ääninäyttelijöille tarkoitettu käsikirjoitus, jonka perusteella dubbausääniraita nauhoitetaan. Työ vastaa ulkoisilta puitteiltaan melko paljon tekstityksen tekemistä: kääntäjä saa materiaalit (yleensä ainakin videotiedoston ja alkuperäisen käsikirjoituksen), kääntää ja ajastaa repliikit, tarkistaa käännöksensä ja lähettää sen eteenpäin. Sisällöltään dubbauskääntäminen kuitenkin eroaa tekstittämisestä monella tavalla.

Tärkein syy eroavaisuuksiin on tietenkin se, että toisin kuin katsojien luettaviksi tarkoitetut ruututekstit, dubbauskäsikirjoitus ei päädy sellaisenaan yleisön silmien eteen, vaan se luetaan ääneen. Toinen tärkeä syy on se, että toisin kuin tekstittäessä, jokainen alkuperäisellä dialogiääniraidalla oleva ähkäisy, naurahdus tai kiljaisu tulee käsikirjoitukseen. Joskus käännökseen saatetaan jopa lisätä uusia repliikkejä, esimerkiksi kuvassa sillä hetkellä näkymätön hahmo voi lukea ääneen kuvassa olevan kyltin tai muun tekstin, jolloin sen sisältö saadaan mukaan ilman tekstitystä.

Tekniset seikat

Aikakoodien ja repliikkien lisäksi dubbauskäsikirjoitukseen merkitään jokaisen repliikin kohdalle myös sen puhuvan hahmon nimi, oli kyseessä sitten ”Pera”, ”Närkästynyt ohikulkija” tai ”Väkijoukko #4”. Usein kaikki hahmot kerätään vielä erikseen hahmolistaan käsikirjoituksen alkuun. Mikäli repliikki vaatii jälkimuokkausta jollakin tavalla, joka on ihmisäänelle mahdoton (vaikkapa kaikuefektin tai puhelimen kohinaa), siitäkin on hyvä tehdä merkintä äänittäjälle. Koska repliikit nauhoitetaan ja sovitetaan yhteen kuvanauhan kanssa vasta studiossa, kääntäjän ei tarvitse ajastaa niitä aivan yhtä tarkkaan kuin tekstittäessä. Noin sekunnin tarkkuus riittää, eikä erillinen ajastusohjelma ole tarpeen. Toimeksiantajasta ja käännöksestä riippuen repliikkeihin saatetaan merkitä myös niiden päättymisajat.

Repliikkien sisältö

Kuten aiemmin mainitsin, kaikki alkuteoksen dialogiraidalla olevat äännähdykset dubataan. Tämä tarkoittaan sitä, että normaalin lauseen lisäksi dubbausrepliikki voi olla myös ”(Ähkäisee x 3)” tai ”(Puheensorinaa taustalla)”. On tilanne- ja kääntäjäkohtaista, kirjoittaako äännähdykset onomatopoeettisesti auki, tyyliin ”Muhahahahahaa”, vai kuvaillen, tyyliin ”(Nauraa häijysti)”. Repliikin voi myös rytmittää rivinvaihdoilla tai pilkuttamalla – tarvittaessa jopa kieliopin vastaisesti. Joskus käsikirjoitukseen kannattaa merkitä, mikäli repliikki pitää lukea tavalla, joka ei ole pelkän tekstin perusteella ilmeistä, kuten ”(Sarkastisesti:)” tai ”(Pettyneenä:)”. Lukuohjeita ei kuitenkaan kannata lisätä sormet rakoilla joka toiseen repliikkiin, sillä ohjaaja ja ääninäyttelijät ovat kuitenkin ammattilaisia ja heillä on käytössään alkukielinenkin ääniraita. Toisaalta aikaa ei ole studiossakaan loputtomiin ja lipsahduksia voi aina sattua, joten jos virhetulkinnan vaara on selvästi olemassa, kannattaa pelata varman päälle.

Repliikkien ääneen lukeminen vaikuttaa myös käännöksen kieleen. Siinä missä tekstittäjän täytyy yleensä löytää jonkinlainen tasapaino puhekielen ja kirjoitetun kielen välillä, dubbauksessa pyritään yleensä käyttämään luontevaa puhekieltä. Puhekielinen repliikki, joka kirjoitettuna näyttää hessuhopomaiselta istuukin puhuttuna usein täysin saumattomasti miltei hahmon kuin hahmon suuhun. Puhekielisyyksissä ja varsinkin slangin käytössä on toki myös paljon aste-eroja kanavien, ohjelmien ja hahmojen välillä, aivan kuten tekstittäessäkin. Haitarin yhdessä ääripäässä on normaali yleiskieli (vrt. vaikkapa tämän artikkelin kieli, joka dialogissa kuulostaisi jo ehkä huvittavankin korrektilta) ja toisessa erilaiset murteet ja slangit.

Huulisynkka

Eräässä mielessä dubbauskäsikirjoituksen kääntämistä voisi kutsua vaikkapa eräänlaiseksi tekstittämisen ja radiokuunnelman kääntämisen välimuodoksi. Huulisynkkaan pyrkiminen kuitenkin erottaa dubbauskääntämisen kaikista muista kääntämisen lajeista. Tavoitteena on saada käännetty repliikki vastaamaan ruudulla näkyvän hahmon suunliikkeitä mahdollisimman vakuuttavasti. Sataprosenttisen synkan saavuttaminen ei tietenkään ole mahdollista muulloin kuin hyvin lyhyiden, korkeintaan paritavuisten repliikkien kohdalla. Käytännössä tulisikin pitää huolta siitä, että huulten asento vähintään repliikin alussa ja lopussa, sekä kiinnekohdissa, joissa suu on selvästi supussa tai ammollaan, täsmää.

Huulisynkan ja oikean mittaisen repliikin saavuttamiseksi repliikkejä täytyy usein tiivistää tavalla, joka ei ole vierasta tekstittäjillekään. Dubbauksessa etuna on, ettei yleisö ei kuule vieraskielistä ääniraitaa, joten kääntäjällä on myös hieman vapaammat kädet poiketa alkutekstin kirjaimellisesta noudattamisesta, mikäli sisällön välittyminen, huulisynkka tai ihan vain kotouttaminen sitä vaativat. Huulisynkan lisäksi on tärkeää, että puheen tauot ja painotukset osuvat yksiin ruudulla näkyvän kuvan kanssa. Toimiva rytmitys onkin onnistuneen lopputuloksen kannalta oleellisempaa kuin se, että jokainen yksittäinen äänne on tismalleen synkassa.

”Täällä on monta ihmistä välissä”

Kun tekstittäjä on kääntänyt ja ajastanut tekstityksen valmiiksi, se on ainakin teoriassa valmis tuote, jota voi käyttää sellaisenaan ja johon kenenkään muun ei enää (tietenkin sopimuksesta riippuen, mutta parhaassa tapauksessa) ole syytä kajota. Kun dubbauskääntäjä on saanut käsikirjoituksen valmiiksi, sen matka valmiiksi ääniraidaksi on vasta alkanut. Kuten edellisessäkin osiossa ja ilmeni, valmiin ääniraidan tekemiseen tarvitaan myös ääninäyttelijöitä, ohjaaja sekä äänittäjä. Joskus, varsinkin jos kyseessä on jollekin monikansalliselle jätille tehtävä elokuvakäännös, valmis käsikirjoitus kulkee ennen studioon päätymistä myös yhden tai useamman asiakkaan edustajan kautta, jotka tarkistavat, sopiiko käännös tyyliltään ja sävyltään asiakkaan toiveisiin ja lisäävät tarvittaessa kommentteja.

Silloin kun ketjun jokainen lenkki toimii niin kuin pitää, taitava ohjaaja saa onnistuneen käännöksen pohjalta näyttelijöistä ulos hienot suoritukset, jotka äänittäjä asettelee ja muokkaa toimivaksi suomenkieliseksi ääniraidaksi. Tehtävissä voi toki olla myös päällekkäisyyksiä: äänittäjä ja ohjaaja voivat lukea joidenkin sivuhahmojen repliikkejä, ohjaaja saattaa itse vastata äänityksestä ja silloin tällöin kääntäjä, ohjaaja ja äänittäjä ovat yksi ja sama henkilö.

Tästä voi helposti vetää sellaisen johtopäätöksen, että kääntäjän alkuperäiselle tulkinnalle uskollisin tulos syntyy silloin, kun kääntäjä itse ohjaa kääntämänsä tekstin. Näin varmasti onkin. En kuitenkaan silti itse väittäisi, että näin syntyy aina välttämättä ”paras” tulos, sillä hyvä kääntäjä ei suinkaan ole automaattisesti hyvä ohjaaja sen enempää kuin hyvä ohjaaja on hyvä kääntäjä. Tämän lisäksi ylimääräinen silmäpari ei ole koskaan pahasta – kokenut ja ammattitaitoinen dubbausohjaaja saattaa hyvinkin osaltaan vielä studiossa sujuvoittaa käsikirjoitusta joillakin pienillä muutoksilla, jotka ovat omalle tekstilleen jo hieman sokeutuneelta kääntäjältä jääneet äkkäämättä.

Vaikka pienten muutosten tekeminen vielä äänitysvaiheessa onkin mahdollista, sitä ei tietenkään pidä tulkita niin, että kääntäjä voisi huoletta lähettää puolivalmiita tekeleitä studiossa viimeisteltäviksi tai toisaalta niinkään, että omaa, jo täysin pätevää käännöstä ”paranneltaisiin” dubbausvaiheessa kunnes siitä tulisi täysin tunnistamaton. Loppujen lopuksihan tosiasia on, että aikaa on myös äänitystilanteessa rajallisesti, eikä kukaan maksa ohjaajalle, äänittäjälle ja näyttelijöille ylimääräistä siitä, että he istuvat tuntikausia tekemässä jo kerran tehtyä käännöstä uusiksi, varsinkaan huvikseen.

Dubbaukset ja yleisö

Kuulemani mukaan tekstittäjäkollegat törmäävät tuon tuosta ihmisiin, jotka kertovat, etteivät ”oikeastaan lue niitä tekstejä lainkaan” tai jos myöntävät lukevansa, niin ”olisivat osanneet kääntää sen yhden kohdan paremmin”. Dubbauskääntäjille sattuu tällaista harvemmin, toisaalta siksi, että katsojat kuulevat vain dubatun ääniraidan, joten suora vertaaminen alkutekstiin ei tapahdu automaattisesti, ja toisaalta siksi, että useimpien dubattujen ohjelmien katsojien enemmistö on sen ikäistä, ettei besserwisserismiä käännöksien suhteen esiinny.

Sen, mitä yksityiskohtiin takertuvien ihmisten puutteessa voittaa, häviää kuitenkin selkeästi koko kääntämisen alalajiin kohdistuvassa nyreydessä. Suomi on niin vahva tekstitysmaa, että dubbaaminen on suomalaisen korvissa aina hieman hupsua. Käytännössä asia onkin niin, että suurin osa meistä hyväksyy dubbauksen ainoastaan lastenohjelmissa ja koko perheen animaatioelokuvissa ja niidenkin kohdalla monet näkevät sen lähinnä välttämättömänä pahana. Eläviä näyttelijöitähän ei kukaan suomalainen katso dubattuna muuten kuin aseella uhaten ja silloinkin hampaat irvessä.

Itse en ryhtyisi luomaan mitään älytöntä ”dubbaus vs. tekstitys” vastakkainasettelua. Ne palvelevat av-kääntämisen alalajeina eri tarkoituksia ja molemmilla on ilman muuta hyvät ja huonot puolensa. Pikemminkin tahtoisin muistuttaa, ettei elokuvan tai ohjelman dubbaaminen missään tapauksessa vie keneltäkään mitään pois. Alkuteoshan ei katoa yhtään mihinkään ja siitä on tätä nykyä käytännössä aina olemassa myös tekstitetty versio. Mikä parasta, tänä dvd-levyjen ja digikanavien aikakautena katsoja voi yhä useammin itse valita, minkä version haluaa milloinkin nähdä.

Teksti: Aki Heinlahti