Laadun haasteet käännösalan tuotantoverkostoissa

 Millä keinoin kääntäjä pärjää käännösalan alihankintaverkostoissa? Mitä tarkoittaa yhdensuuntainen moraalikato? Kristiina Abdallah tarkastelee laadun vaatimuksen ja resurssien kohtaamista kääntäjän työssä.

Kuten moni käännösalalla työskennellyt on saanut tuta, alalla on reilun kahden vuosikymmenen aikana siirrytty yhä enenevässä määrin kahdenvälisestä verkostomaiseen toimintamalliin. On tapahtunut rakenteellinen muutos, joka on vaikuttanut niin kääntäjien sosioekonomiseen asemaan kuin käännösten laatuunkin. Joillekin kääntäjille muutos on ollut positiivinen; varsinkin niille, jotka ovat etabloituneet alalle ennen rakennemuutosta ja onnistuneet hankkimaan itselleen uskollisen asiakaskunnan. Kuitenkin muutoksen negatiivisista seurauksista ovat saaneet kärsiä ne lukuisat kääntäjät, joiden palkkiot ovat monikansallisten käännöstoimistojen esiinmarssin myötä alentuneet, samalla kun heidän työmääränsä on lisääntynyt ja työ mekanisoitunut. Kärsijöitä ovat myös ne kääntäjiksi kouluttautuvat nuoret, jotka joutuvat alalle päästäkseen ryhtymään pakkoyrittäjiksi. Tässä kirjoituksessa pohdin sitä, millaisia laatuun liittyviä haasteita monista toimijoista koostuva tuotantoverkosto toimintaympäristönä asettaa kääntäjille.

Prosessin ydinkompetenssi kääntäjän käsissä

Käännösalan tuotantoverkostossa voidaan erottaa ainakin seuraavat toimijat: 1) käännöksiä tarvitseva asiakasyritys, 2) monikansallista toimintaa harjoittava käännöstoimisto ja 3) mikro-yrittäjänä toimiva kääntäjä. Tällaisissa verkostoissa käännöstoimisto vastaa markkinoinnista ja projektinhallinnasta, kun taas ydinkompetenssi on alihankkijoina toimivien kääntäjien varassa. Monikansallisissa käännöstoimistoissa on niiden liikevaihtoon nähden vähän kuukausipalkkaisia kääntäjiä; sen sijaan ne ostavat käännöspalveluita tuhansilta alihankkijoilta, jotka toimivat kuka missäkin päin maailmaa yrittäjinä. Näin käännöstoimistot ovat onnistuneet ulkoistamaan osan toimintansa riskistä kääntäjille.

Verkoston valta-asema johtaa moraalikatoon?

Tuotantoverkoston rakenteesta johtuen suora yhteistyö sen toimijoiden kesken ei ole mahdollista, vaan informaatio kulkee aina välittäjänä toimivan käännöstoimiston kautta. Ja kun strategisessa asemassa oleva käännöstoimisto säätelee informaation kulkua, kenties omaksi edukseen, verkostoon syntyy erilaisia toimijoiden valta-asemia. Alihankkijana toimiva kääntäjä on tällaisen verkoston laitamilla varsin heikossa asemassa niin rajoittuneen toimijuutensa kuin informaation jähmeän kulun vuoksi. Verkostossa eri valta-asemissa olevien toimijoiden välinen luottamuskin rapautuu, kun heillä ei ole yhteisesti sovittuja pelisääntöjä toimintaa koordinoimassa. Kun kaiken lisäksi pelisääntöjen puute aiheuttaa verkostossa helposti opportunistista käyttäytymistä, seurauksena saattaa olla moraalikato. Moraalikatohan syntyy silloin, kun joku verkoston toimija ottaa riskejä toisten toimijoiden kustannuksella niin, että tuo riskinottaja hyötyy riskinotostaan, kun taas muut toimijat maksavat suurimman osan epäonnistuneen riskinoton seurauksista.

Otetaan esimerkiksi käännösalan tuotantoverkosto, jossa moraalikadon seurauksena verkostossa tuotettujen käännösten laatu laskee. Moraalikato syntyy ja laatu laskee, kun alihankkijakääntäjä joutuu sovittamaan koulutuksessa oppimansa, käyttäjää palvelevan hyvän käännöksen tuottamiseen tähtäävän prosessin käännöstoimiston eli projektinhallintaorganisaation sanelemiin tiukkoihin raameihin. Koska alihankkijakääntäjäkin toimii verkostossa yrittäjänä, hänen on toimittava, ei vain käyttäjän edustajana vaan myös liike-elämän logiikan mukaisesti. Kääntäjän on pyrittävä tekemään työtään katetuotto mielessään, eihän hänen muuten kannata toimia yrittäjänä. Niinpä kääntäjän on taloudellisen pakon vuoksi lisättävä tuottavuuttaan ja tehokkuuttaan. Hänen on työskenneltävä nopeasti, jotta saisi elantonsa käännöstoimistojen määrittelemien palkkioiden puitteissa. Jos käännöstoimistojen maksamat palkkiot ovat lisäksi laskusuuntaisia, kuten av-käännösalalla on tapahtunut, ei liene ihme, että verkostossa tuotettujen käännösten laatu laskee.

Kannattaako hyvä käännös aina?

Joskus käännöstoimiston asettamat työskentelyraamit ovat niin tiukat, että niiden puitteissa hyvää käännöstä ei yksinkertaisesti ehdi tai kannata tehdä. Alalla jo toimivat kääntäjät osaavat yleensä kiertää kaukaa tällaiset opportunistisesti toimivat käännöstoimistot, minkä vuoksi jotkut käännöstoimistot ovatkin alkaneet rekrytoida opiskelijoita alihankkijoikseen. Opiskelijoilla on harvoin kaupallista kompetenssia, eivätkä he välttämättä ymmärrä, jos heitä käytetään tuotantoverkostossa hyväksi. Kun jotkut kääntäjät sitten vielä kärsivät tällaisissa opportunistisissa verkostoissa eettisestä stressistä havaitessaan, että eivät kykene täyttämään ammattieettisiä velvollisuuksiaan käyttäjän oikeuksien edustajina, he kompensoivat verkoston huonoja työskentelyolosuhteita repimällä laadun omasta selkänahastaan tuottamalla parempaa laatua kuin heiltä voitaisiin noissa olosuhteissa edellyttää. Tällöin kääntäjä maksaa moraalikatoon syyllistyneen käännöstoimiston riskinoton seurauksista panostamalla yhteistoimintaan enemmän kuin opportunistinen yhteistyökumppaninsa. Syystä voidaankin kysyä, edesauttaako tällainen hyvää tarkoittava, laadun selkänahastaan repivä kääntäjä riskinottajan opportunistista käyttäytymistä suostuessaan kantamaan riskinoton seuraukset lisääntyneenä työtaakkana ja alenevana palkkiona.

Niin kauan kuin kääntäjä toimii yllä kuvatulla tavalla luopuen samalla omasta katetuotostaan, johon hän on yrittäjänä oikeutettu, kyseessä on yksisuuntainen moraalikato. Sen sijaan heti kun kääntäjä alkaa toimia saman liike-elämän logiikan mukaisesti kuin yhteistyökumppaninsa, kyseessä onkin jo kahdensuuntainen moraalikato. Tällöin kääntäjä kieltäytyy maksamasta käännöstoimiston riskinoton seurauksista, jolloin seurauksista kärsii käyttäjä saadessaan kelvottoman käyttöohjeen tai tekstityksen ostamaansa tuotteeseen.

Tuotantoverkosto on taloudellinen yhteistoimintarakenne, jossa asiakasyritys, käännöstoimisto ja kääntäjä pyrkivät yhteistyötä tekemällä kaikkia osapuolia hyödyttävään ja voittoa tuottavaan lopputulokseen käyttäjän etua unohtamatta. Käyttäjän etuna voidaan pitää hyvää ja käyttöyhteyteensä sopivaa käännöstä, olipa sitten kyseessä käyttöohje[1] tai DVD-elokuva. Mutta jos tuotantoverkostossa toimijoiden yhteistoimintaa ei ole sovitettu yhteen, vaan toiminnan logiikka perustuu opportunismiin ja heikommassa valta-asemassa olevan toimijan hyväksikäyttöön, voidaan kysyä, onko tällainen taloudellinen toiminta kestävällä pohjalla. Kenen etua tällainen toiminta edistää?

Alalle tarvitaan laatuluokitusjärjestelmä

Tutkimukseni perusteella väitän, että laatua ei ole käännösalan tuotantoverkostoissa määritelty riittävällä tavalla. Jos yhteistyöverkoston muut toimijat eivät tue kääntäjää laadukkaan käännöksen tekemisessä, hän ei kykene sellaista verkostossa yksin tuottamaan, vaikka haluaisikin. Mikäli käännösalalla halutaan edelleen pitäytyä tuotantoverkostomallissa, kääntäjien kannattaisi vaatia alan toimijoiden välille kattava laatuluokitusjärjestelmä. Tällaisen järjestelmän avulla voitaisiin sovittaa eri toimijoiden laatukäsitykset yhteen ja samalla rakentaa luottamusta ja kestävään kehitykseen perustuvaa toimintakulttuuria käännösalalle sekä kitkeä alaa vaivaava opportunismi ja moraalikato.

 

Kristiina Abdallah

Yliopisto-opettaja

Vaasan yliopisto

 

Lähteet: Abdallah, Kristiina 2010: ‘Translators’ Agency in Production Networks’, teoksessa Tuija Kinnunen and Kaisa Koskinen (toim.) Translator’s Agency (Tampere Studies in Language, Translation and Culture, Series B 4), Tampere: Tampere University Press. 11-46. URL: http://tampub.uta.fi/handle/10024/65639

 Julkaistu KAJ:n Kajawa-lehdessä 3/2010

Keskustelua aiheesta

 


 

[1] Suomessa laki määrittelee käyttöohjeen osaksi tuotetta. Tuotteessa on virhe, jollei sille anneta tarpeellisia käyttö- ym. ohjeita suomen ja ruotsin kielellä.