Avoin kirje av-käännöstoimistojen asiakkaille

15.6.2015

Seuraava kirje lähetettiin allekirjoituksineen 15.6. av-käännöstoimistojen asiakkaille.

Arvoisa käännöstoimiston asiakas,

Me suomalaiset av-kääntäjät lähestymme teitä kollektiivisesti ja poikkeuksellisesti siksi, että kevät on tuonut av-käännösalalle mukanaan suuria mullistuksia, jotka myös käännöksiä hankkivien asiakkaiden on syytä huomioida.

Toukokuussa astui vuosien neuvottelujen tuloksena voimaan uusi av-käännösalan työehtosopimus, jonka allekirjoittivat Pre-Text, Rosmer International, Stellar Text ja BTI Studios eli kaikki neuvotteluihin osallistuneet av-käännöstoimistot SDI Mediaa lukuun ottamatta. Sopimuksella pyritään pelastamaan ala syöksykierteeltä, joka on ajanut sitä asiantuntijatyöstä kannattamattomaksi matalapalkka-alaksi jo vuosien ajan.

Käännöstoimistoista SDI Media ei ole sitoutunut työehtosopimukseen, joka turvaisi työsuhteisille kääntäjille edes kohtuullisen ansiotason. Lisäksi sopimuksen oltua voimassa vasta kaksi viikkoa on nähty, kuinka toinen suuri kansainvälinen toimisto BTI Studios pyrkii sopimukseen sitoutumisestaan huolimatta kiertämään sitä teettämällä suuren osan töistään alipalkatuilla toiminimellisillä freelance-kääntäjillä, joita työehtosopimus ei suoraan koske. BTI Studios on myös ilmoittanut tuoreeltaan yt-neuvottelujen käynnistämisestä, mikä ei sekään kerro kääntäjien työn ja käännösten laadun kunnioittamisesta. Työehtosopimus on vaarassa jäädä kuolleeksi kirjaimeksi, jos alan suuret toimijat eivät sitoudu siihen tai kiertävät sitä eri keinoin.

Kestävä liiketoiminta perustuu yritysten käytännön toiminnassaan toteuttamalle yhteiskuntavastuulle. Keskeistä on kääntäjien työolojen turvaaminen, sopimusten ja yhteisten pelisääntöjen noudattaminen sekä käännösten laatu. Kun alalle on vihdoin saatu konkreettinen edistysaskel työehtosopimuksen muodossa, tarvitaan kaikkien toimijoiden panosta, jotta korkealaatuiset tekstitykset eivät muutu entistä uhanalaisemmiksi ja katoa suomalaisten katsojien ruuduilta kokonaan. Kehotammekin teitä kannustamaan käyttämiänne käännöstoimistoja osallistumaan oman ydintoimintansa kehittämiseen liittymällä uuden työehtosopimuksen allekirjoittajien joukkoon sekä parantamalla yrityksen palveluksessa olevien kääntäjien ehtoja alihankkijat mukaan lukien. Lisäksi toivomme, että otatte huomioon sen, onko käyttämänne käännöstoimisto aidosti sitoutunut av-käännösalan työehtojen parantamiseen. Toivomme välillisen yhteistyömme jatkuvan entistä paremmissa merkeissä.


Kunnioittavasti
Allekirjoittaneet suomalaiset av-kääntäjät 

  1. Joonas Paajonen

  2. Laura Vierimaa

  3. Henna Juutilainen

  4. Taru Karonen

  5. Kirsi Reima

  6. Sami Haapasalo

  7. Liina Sinnelä

  8. Seija Uuskoski

  9. Kaisa Vitikainen

  10. Jouni Luoma

  11. Susanna Suomi

  12. Hertta Oksanen

  13. Teija Potenze

  14. Jari Nuutinen

  15. Mervi Saarenmaa

  16. Anna Sääskilahti

  17. Mikko Alapuro

  18. Tuula Friman

  19. Katja Pirttioja

  20. Jani Kontra

  21. Hasse Hägerfelth

  22. Heidi Nyblom Kuorikoski

  23. Marjaana Kulovesi

  24. Jarkko Saastamoinen

  25. Janne Marko

  26. Heidi Mäki

  27. Annica Törmä

  28. Mari Harve

  29. Maria Wirén

  30. Jonna Elomaa

  31. Timo Ruokolainen

  32. Liina Härkönen

  33. Sari Luhtanen

  34. Riikka Soini-Ferraguto

  35. Toini Lehto

  36. Annu James 

  37. Henna Iivarinen

  38. Pekka de Groot

  39. Ulla Ontero

  40. Tuulikki Vuonokari

  41. Kalle Niemi

  42. Teija Harjaluoma

  43. Maija Rantanen

  44. Annika Järvinen

  45. Terhi Suutarinen

  46. Sampsa Peltonen

  47. Soile Mäkelä

  48. Eivor Konttinen

  49. Mikko Moilanen

  50. Tarja Sirén

  51. Jukka Sorsa

  52. Monica Hagelin

  53. Kristiina Kaukoranta

  54. Lauri Mäkelä

  55. Johanna Järvinen

  56. Kai Karmanheimo

  57. Anna Suominen

  58. Laura Kotiaho

  59. Hanna Toivainen

  60. Marika Nordman

  61. Anni Mentula

  62. Marjo Hiidensalo

  63. Mira Häkkinen

  64. Petter Pinola

  65. Tatu Henttonen

  66. Ilona Ahlgren

  67. Anonyymi allekirjoittaja

  68. Petra Honkala

  69. Minna Karvonen

  70. Lumi Eronen

  71. Marianna Lähde

  72. Iira Tuominen

  73. Sanna Tiihonen

  74. Laura Paavilainen

  75. Maura Kontio

  76. Anna Pertola

  77. Riku Kanninen

  78. Niina Siniranta

  79. Niko Astikainen

  80. Petra Ljung

  81. Sirpa Glantz

  82. Saara Lindström

  83. Pauliina Klemola

  84. Sofia Wahlström

  85. Anna Wartiovaara

  86. Lari Hämäläinen

  87. Anneli Miljard

  88. Mari Hallivuori

  89. Stiina Iloniemi

  90. Tiia Ruuskanen

  91. Minna Vierimaa

  92. Risto Selin

  93. Markku Kenttä

  94. Anu Laitila

  95. Juha Westerlund

  96. Sanna Väre

  97. Vera Välimäki

  98. Suvi Salmilampi

  99. Soila Tuominen

  100. Mirjami Ylinen

  101. Samu Mäkinen

  102. Tarja Hilli

  103. Satu Kuruheimo

  104. Paula Honkanen

  105. Samuli Suominen

  106. Markus Lamminpää

  107. Henrica Bargum

  108. Eija Virtanen

  109. Jorma Penttinen

  110. Timo Hirvola

  111. Catrine Paro

  112. Katja Aulavuori-Rosvall 

  113. Antero Helasvuo

  114. Tiina Kähkönen

  115. Tanja Oreto

  116. Marjukka Eronen

  117. Arja Sundelin

  118. Tarmo Hietamaa

  119. Kai Koskela

  120. Mia Store

  121. Sonja Zhuk

  122. Heli Kivimäki

  123. Karin Nynäs-Aspö

  124. Agneta Wirberg

  125. Sonja Sauvola

  126. Suvi Heinonen

  127. Kaarina Suvanto

  128. Päivi Tikkanen

  129. Juhana Korhonen

  130. Arja Kataja

  131. Sini Paronen

  132. Arto Paljakka

  133. Anonyymi allekirjoittaja

  134. Eeva Heikkonen

  135. Lauri Korpio

  136. Anna-Liisa Fazer

  137. Mari Tepponen

  138. Timo Porri

  139. Tove Olsson

  140. Jussi Pekkanen

  141. Hannu Holopainen

  142. Katariina Pahimanolis

  143. Varja Arola

  144. Jaakko Sauvola

  145. Esa Kärenmäki

  146. Tiina Siidorov

  147. Jarkko Lehtola

  148. Kati Wink

  149. Teija Kuivalainen

  150. Anna Multanen     

  151. Johanna Toivonen 

  152. Hanna Heinonen

  153. Jessica Vikfors

  154. Ilmari Pirttilä

  155. Helena Halme

  156. Monica Ödahl Fröjdö

  157. Vesa Kuittinen

  158. Tomi Ristola

  159. Petri Griinari

  160. Pilvi Ahonen

  161. Anja Rahikainen

  162. Saija Papinniemi

  163. Virpi Mättö

  164. Anna-Maija Ihander

  165. Iina Pääkkönen

  166. Arto Airio

  167. Majvor Levälahti

  168. Inka Helin

  169. Juha Arola

  170. Mika Metsäpelto

  171. Saara Närhi

  172. Atro Tossavainen

  173. Päivi Mustajärvi

  174. Tarja Sahlstén

  175. Marianne Robertsson

  176. Susanna Voutilainen

  177. Hanna Sairanen

  178. Jani Bohm

  179. Solja Ahola

  180. Teija Kontio

  181. Seija Kerttula

  182. Hannele Vahtera

  183. Hanna Niemi

  184. Laura Sillanpää

  185. Anna Tauriainen

  186. Pertti Rautomaa

  187. Camilla Boije

  188. Jani Tikkanen

  189. Veera Hämäläinen

  190. Jonne Ahvonen

  191. Jani Kyllönen

  192. Timo Juntunen

  193. Sari Kumpulainen

  194. Johanna Hallberg

  195. Pirjo Katarina Leppänen

  196. Elina Rautiainen

  197. Heidi Vuorinen

  198. Kati Kalpa

  199. Janne Staffans

  200. Anonyymi allekirjoittaja

  201. Saara Lappalainen-Parikka

  202. Anna Mäkiranta

  203. Tanja Piirainen

  204. Tapio Wallenius

  205. Hannu Oittinen

  206. Maarit Tillman

  207. Susanna Carotenuto

  208. Tommi Hämeranta

  209. Mari Haukilehto

  210. Katja Juutistenaho

  211. Juhamatti Lähdesmäki

  212. Nina Donner

  213. Taneli Junttila

  214. Sanna Autere

  215. Anonyymi allekirjoittaja

  216. Lauri Hanhimäki

  217. Kari Jokelainen

  218. Håkan Mäkelä

  219. Meri Kyynäräinen

  220. Tiina Holopainen

  221. Heidi Jäsberg

  222. Timo Hautala

  223. Minna Eronen

  224. Saliven Gustavsson

  225. Mikko Pitkänen

  226. Niko Sandell

  227. Seppo Raudaskoski

  228. Arto Vartiainen

  229. Annika Rinne

  230. Markus Inkeri

  231. Mirkka Näveri

  232. Katri Korhonen

  233. Riikka Karhila

  234. Arja Meski

  235. Anonyymi allekirjoittaja

  236. Outi Huovinen

  237. Irmeli Kuusela

  238. Minna Lehto-Rautio

  239. Jaana Pollitt

  240. Tapani Kärkkäinen

  241. Anne Aho

  242. Riitta Torikka

  243. Leena Hyttinen

  244. Lasse Sourander

  245. Sari Tenhunen

  246. Tempo Lahti-Nuuttila

  247. Joni Rahja

  248. Tuija Sulisalo

  249. Maria Kynsijärvi

  250. Tytti Heikkilä

  251. Liisi Sipari

  252. Marko Pohjanrinne

  253. Paula Pohjanrinne

  254. Saara Vironmäki

  255. Heli Kivimäki

  256. Tuija Kankus

  257. Aila Hyyryläinen

  258. Rosa Aaltonen

  259. Arttu Vilmi

  260. Said Dakash

  261. Jutta Säämänen

  262. Liisa Viitanen

  263. Juha Hakala

  264. Marjatta Sario

  265. Tuula Granqvist

  266. Kirsi Lehikoinen

  267. Nina Granqvist

  268. Mikko Pöntys

  269. Annika Järvinen

  270. Minna Suikkanen

  271. Eeva Vuortama

  272. Tarja Kurki

  273. Aleksi Milonoff

  274. Maana Kilpi

  275. Kirsti Luova

  276. Meiju Salonen

  277. Timo Kosonen

  278. Birgitta Norrgård

  279. Kalle Mattila

  280. Mari Miettinen

  281. Maarit Kiuru 

  282. Esko Vertanen 

  283. Anonyymi allekirjoittaja

  284. Katariina Pahimanolis

  285. Jouni Ilvonen

  286. Marja Hannula

  287. Inkeri Silvennoinen

  288. Anne Nádasi

  289. Tuulia Tipa

  290. Anne Stenberg

  291. Anna-Leea Kaila

  292. Eva Pohto